VYY-alumni ry

VYY-alumni ry on Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan alumniyhdistys, jonka tavoitteena on yhdistää ylioppilaskunnan aktiivitoimijat eri aikakausilta. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin syksyllä 2012 ja yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 10. helmikuuta 2013.

Mitä yhdistys tekee?

Alumniyhdistys järjestää vuosittain nykyiset ja tulevat alumnit yhteen kokoavia alumnitapahtumia. Vuonna 2016 järjestetään alumnitapahtumia sekä ylioppilaskunnan vuosijuhlan yhteydessä Vaasassa että loppukesästä-alkusyksystä Helsingissä.

Yhdistys toimii myös tiiviissä yhteistyössä ylioppilaskunnan kanssa ja pyrkii omalta osaltaan tukemaan ylioppilaskunnan toimintaa oman verkostonsa kautta.

Kuka voi liittyä jäseneksi?

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä henkilö, joka on toiminut aktiivisesti Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan hyväksi. Kannatusjäseneksi voi liittyä ylioppilaskunnan tavoitteita edistänyt oikeushenkilö.

Mitä hyötyä jäsenyydestä on?

Alumniyhdistyksen jäsenet ovat oikeutettuja osallistumaan kaikkiin yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin. Lisäksi jäsenet saavat tapahtumien osallistumismaksuista huomattavan alennuksen.

Jäsenenä tuet myös alumniyhdistyksen kautta ylioppilaskunnan toimintaa.

Mitä se maksaa?

Yhdistyksen jäsenmaksu on vuonna 2016 varsinaisilta jäseniltä 20 € ja kannatusjäseniltä 200 €.

Miten liityn jäseneksi?

Alumniyhdistyksen jäseneksi voi liittyä täyttämällä jäsenhakemuksen ja maksamalla yhdistyksen jäsenmaksun yhdistyksen pankkitilille.

Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan alumniyhdistys